Suomi on julistettu useaan otteeseen maailman onnellisimmaksi maaksi. Maailman onnellisuusraportissa tutkitaan ihmisten onnellisuutta 149:ssä eri maassa ja sitä mitataan erilaisilla hyvinvointiin vaikuttavilla tekijöillä.
Jokaisesta maasta noin 1 000:lta haetaan vastauksia muun muassa terveyteen, korruptioon, onnellisuuteen, kulttuuriin ja sosiaaliset tukiverkostoon liittyvistä kokemuksista. Tulosten mukaan maailman kolme onnellisinta maata ovat Suomi, Islanti ja Tanska.
Voimme olla samaa mieltä siitä, että kenet tahansa tekee onnelliseksi esimerkiksi oma perhe ja koti, hyväpalkkainen työ ja casinolta voitettu päävoitto, mutta mitkä asiat tekevät suomalaisista maailman onnellisimman kansan?
Vapaus kasvaa ja elää
Suomessa jokaisella on vapaus valita mitä tekevät elämällään ja voivat muokata siitä oman näköisen, kunhan eivät vahingoita itseään tai ketään muita. Kansalaiset ovat onnekkaassa asemassa, kun jokaisella on lähes tasa-arvoiset mahdollisuudet elää ja maassa on tilaa kaikille ihmisille riippumatta taustoista ja maailmankatsomuksesta.
Lisäksi suuri vaikutus hyvinvoinnille on se, että tuloerot ovat suhteellisen pieniä. Näin rikkaiden ja köyhien välille ei ole päässyt syntymään kohtuuttoman suurta kuilua.
Turvallinen elinympäristö
Maailman onnellisuusraportti julkaistaan vuosittain ja yksi onnellisuuden mittareista on ihmisten turvallisuus. Ihmisten onnellisuutta lisää, kun voi elää ilman pelkoa rikoksista, onnettomuuksista tai muista uhkaa aiheuttavista asioista.
Tilastojen mukaan Suomi on maailman turvallisin maa elää. Kenenkään ei tarvitse pelätä väkivaltaa, koska suurimmalla osalla väestöä se on pieni. Onnellisuutta lisää se, että kuolonuhreja aiheuttavat lähinnä kodin- ja vapaa-ajan tapaturmat.
Kaunis ja puhdas luonto
Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen kuuluu jokaisen suomalaisen arkeen. Luonnosta pääsee nauttimaan riippumatta siitä missä päin Suomea asuu. Kaupungit ylläpitävät puistoja, kävely- ja pyöräilyreittejä sekä talvisin luisteluratoja.
Maaseudulta löytyy kansallispuistoja, järviä, luontopolkuja, saaristoa ja loputtomasti kauniita luonnon ympäröimiä paikkoja. Tähän kun yhdistetään alhaiset ilmansaasteet, niin kenen tahansa suomalaisen on helppo hengittää.
Maailman paras koulutustaso
Sen lisäksi, että Suomi on maailman turvallisin maa ja elintaso on huippuluokkaa, niin meillä on myös maailman paras koulutusjärjestelmä. Meiltä löytyy maanlaajuinen opintosuunnitelma, jonka ansioista erot koulujen välillä ovat hyvin pieniä.
Muiden maiden tapaan meillä ei ole yksityisiä kouluja, joten kaikki oppilaat ovat tasa-arvoisessa asemassa.
Se lisää onnellisuutta, kun suomalainen voi itse päättää mitä haluaa opiskella, eikä sen mukaan mihin itsellä on varaa.
Mahdollisuus tasa-arvoiseen elämään
On ehdottomasti helpompi elää, kun voi kokea olevansa yhtä arvokas sukupuoleen tai taustoihin katsomatta. Suomi oli ensimmäinen maa, joka myönsi naisille poliittiset oikeudet ja toiminut naisten aseman suhteen muutenkin esimerkkinä muulle maailmalle. Huolimatta siitä, että esimerkiksi palkkatasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, niin suomalaisen naisen asema on huomattavasti parempi kuin monessa muussa maassa.
Onnellisuus koostuu pienistä asioista
Jokaiselta löytyy oma mielipide siitä, mitä onnellisuus on. Loppupelissä siinä on kyse todella pienistä asioista. On helppo olla onnellinen, kun saat olla oma itsesi turvallisessa ympäristössä, jossa ei tarvitse pelätä.
Tämän lisäksi kun kaikki muut perusasiat ovat kunnossa, niin ei ole mikään ihme, että suomalaiset ovat maailman onnellisimpia. Näitä lähtökohtia tarkastellessa on helppo todeta, että on todellakin lottovoitto syntyä Suomeen.