Työhön keskittyminen ja aikaansaavuus ovat tuottavuuden ja tehokkuuden kannalta olennaisia elementtejä, mutta toisinaan laadukkaiden taukojen merkitys työn tehokkuuden kannalta pääsee unohtumaan.
Harva meistä pystyy keskittymään edes tuntia yhtäjaksoisesti ilman keskeytyksiä, joko muiden tai itsemme taholta.
Vaikka keskittymiskyvyn harjoittelu ja parantaminen on tärkeää ja hyödyllistä päivittäisessä työnteossa, ei ole oikein odottaa pystyvämme työskentelemään tehokkaasti 1, 2 tai 5 tuntia kerrallaan täysin keskittyneenä. Mielellämme on rajansa.
Emme ole tietokoneita. Emme voi mennä täydellä vauhdilla 24/7. Olemme ihmisiä ja tarvitsemme taukoja.
Mikäli haluamme työskennellä tehokkaasti, tauot ovat välttämättömiä. Huippu-urheilijatkaan eivät treenaa koko päivää ilman lepoa. He keskittyvät palautumiseen lähes yhtä paljon kuin todelliseen suoritukseensa. Huippu-urheilijan kohdalla on helppo uskoa, että suorituksen teho kärsii, mikäli urheilija treenaa 8 tuntia yhtäjaksoisesti. Harvemmin tulee ajateltua, että aivan sama pätee esimerkiksi toimistotyöntekijään.
Näennäisesti jokainen voi tehdä työtä koko päivän tauotta, mutta se, kuinka paljon todellisuudessa saa aikaan, onkin aivan toinen juttu.
Mitä tehdä tauolla?
Jokaisella on omat lempipuuhansa, mitä vapaa-aikaan tulee. Monia niistä voi tehdä myös työpäivän aikana pidetyillä tauoilla. Tekemistä tauolle valitessa, kannattaa lähteä liikkeelle siitä, mikä aktiviteetti on sellainen, mistä itse nauttii. Ei ole järkeä käyttää päivän jokaista taukoa esimerkiksi joogaamiseen, mikäli siitä kokee enemmän ahdistusta kuin iloa.
Monet haluavat elämäänsä hiukan lisää jännitystä. Nettikasinot ovat yksi keino lisätä hauskuutta päiväänsä. Hyvän tuurin sattuessa, voi sieltä saada päivän palkkaansa mukavan bonuksen. Kaikki vuoden uudet nettikasinot voi kätevästi tarkastaa yhdeltä sivustolta ja valita niistä mieleisimmän.
Toiset puolestaan haluavat tauoltaan enemmän rentoutumista ja hiljentymistä kuin jännitystä. Kiireisen työpäivän ja meluisan työympäristön keskellä hyvänä taukotekemisenä voi toimia vaikkapa rentouttavan kappaleen tai mindfulness harjoituksen kuuntelu.
Taukotekeminen voi olla mitä tahansa, mikä saa ajatukset pois työstä hetkeksi, katkaisee päivää ja saa sinut hyvälle tuulelle.
Milloin taukoja kannattaa pitää?
Joissakin töissä tauot voivat olla ennalta määrättyjä, jolloin niiden ajankohtaan ei voi itse vaikuttaa. Silloin voi pyrkiä vaikuttamaan puolestaan töiden jaksottamiseen, että työ katkeaa sopivaan kohtaan. Väärässä kohdassa pidetty tauko voi tuntua siltä, että joutuu ikään kuin aloittamaan alusta koko työrupeaman, jolloin tauko voi stressata enemmän kuin rentouttaa.
Mikäli tauon ajankohdan voi valita itse, kannattaa se pitää viimeistään silloin kun alkaa tuntua, että ajatukset alkavat harhailemaan ja työn tehokkuus alkaa kärsiä.
Oikein ajoitettuna ja riittävän usein pidettyjen taukojen ansiosta taukojen väliset ajat tulisi pystyä työskentelemään keskittyneesti. Toisinaan tauko voi olla paikallaan myös ennen tiettyä työtehtävää. Etenkin haasteellisissa tilanteissa, joissa pitäisi aloittaa uusi asia, eikä tiedä kuinka lähteä liikkeelle, voi tauko olla joskus paikallaan. Usein ratkaisut syntyvät helpommin, kun miettii hetken aikaa jotain muuta ja palaa sen jälkeen ongelman pariin.