Vedonlyönnin Lainsäädännön Tulevat Muutoksen Vuonna 2022

  • By Veijo
  • January 17, 2022
  • 0
  • 1704 Views

Vedonlyöntimarkkinoille on tulossa muutoksia vuonna 2022. Selvitämme miten lainsäädäntö ja säätely vedonlyöntiin liittyen tulee muuttumaan ja mitä mieltä asiasta ollaan.

Vedonlyönti on Suosittua Suomessa

Urheiluvedonlyönti on erittäin suosittua Suomessa, sillä suomalaiset seuraavat mielellään erilaisia urheilulajeja laidasta laitaan. Esimerkiksi formulat, jääkiekko ja jalkapallo kuuluvat suomalaisten suosikkivedonlyöntikohteisiin. 

Näiden lisäksi on myös paljon muita lajeja, joista suomalaiset veikkaavat mielellään ja esimerkiksi yleisurheilu, kaikenlaiset ulkomaiset urheiluliigat, pesäpallo ja monet autourheilulajit ovat sellaisia, jotka kuuluvat monen suomalaisen veikkauskohteisiin. Suomessa urheiluvedonlyönti on mahdollista sekä ulkomaisilla että kotimaisilla sivustoilla, vaikka periaatteessa ainoa laillinen vedonlyöntisivusto maassamme onkin Veikkaus. 

Sen kautta voi tulosveikata sekä netissä että esimerkiksi kioskien kautta. Monet ovat kuitenkin tyytymättömiä pieniin kertoimiin ja suppeaan lajivalikoimaan, jonka vuoksi paljon suomalaisia harrastaa vedonlyöntiä ulkomaisilla nettikasinoilla ja vedonlyöntisivustoilla.

Niissä voi olla paljon kattavampi lajivalikoima erityisesti sellaisille henkilöille, jotka seuraavat mielellään jotain hieman harvinaisempia lajeja. Esimerkiksi nämä vedonlyönti sivut tarjoavat kattavan lajivalikoiman, joista löytyy havinaisempiakin veikkauskohteita.

Rahapelaamisen Rajoittaminen

Eduskunnassa on ollut valmistelussa laki, joka rajoittaisi pelaamista ulkomaisilla nettikasinoilla ja veikkauspaikoissa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että suomalaisten pankkien kautta tehtävät rahansiirrot estettäisiin. 

Tämä ehdotus herätti paljon keskustelua mediassa sekä pelaajissa.

Lähes kukaan ulkomaisilla rahapelisivustoilla paljon pelaava ei pitänyt ajatusta kannatettavana. Monet myös muistuttivat, kuinka helppoa on kiertää tällaisia rahansiirtoblokkeja käyttämällä vaikkapa netin verkkolompakkoja. 

Onkin epätodennäköistä, että estoista tulee näin rajuja. Sen sijaan rahapelaamista tullaan valvomaan ja rajoittamaan entistä voimakkaammin erityisesti sen aiheuttamien haittojen vuoksi. Suomessa ollaan herätty siihen, että ongelmapelaamiseen on kiinnitetty liian vähän huomiota. Vaikka Veikkaus jakaa paljon rahaa rahapelaamisen haittojen ehkäisyyn ja hoitoon, sitä ei ole kuitenkaan nähty meillä varsinaisesti sairautena aivan kuten mitä tahansa riippuvuutta. 

Esimerkiksi vuonna 2022 aloitetaan käypä hoito -suosituksen laatiminen peliriippuvuuden hoitoon, kertoo Ehyt. Tuon käypä hoito -mallin on tarkoitus valmistua vuonna 2025. 

Pakollinen Tunnistautuminen

Yksi suuri uudistus on myös rahapelaamiseen liittyvä pakollinen tunnistautuminen. Iltalehti kertoo, että hallituksen esityksen mukaan kaiken pelaamisen on tarkoitus olla tunnistautunutta viimeistään vuonna 2023 ja tämä tunnistautumisvaatimus laajene myös raaputusarpoihin vuonna 2024. 

Jatkossa ei ole mahdollista enää pelata Veikkauksen pelejä anonyymisti, jolloin myös rajoituksia ja peliestoja voidaan noudattaa hyvin.  Jo tällä hetkellä hajasijoitetuissa peliautomaateissa sekä Veikkauksen pelisaleissa on käytössä pakollinen tunnistautuminen. 

Hallitus aikoo myös ehdottaa, että tunnistautumisesta kertyvää pelaajadataa käytettäisiin entistä paremmin ongelmapelaamisen tunnistamiseen ja estämiseen.

Rahapelaamiseen Maksuliikenne-estoja?

Hallituksen esityksiin kuuluu myös maksuliikenne-estojen käyttöönotto. Estolistoille kuuluisivat ulkomaiset rahapeliyhtiöt, sillä arpajaislain mukaan vain Veikkauksella on oikeus markkinoida rahapelejä Manner-Suomessa. 

Poliisihallitukselle tulisi käyttöön estolista, missä olisi listattuna rahapeliyhtiöt, joiden maksuliikenne pankkien ja muiden maksupalveluntarjoajien pitäisi estää. Tämä tarkoittaa sitä, että rahapeleistä saatuja voittoja ei voisi enää maksaa suomalaisille pelaajille eivätkä pelaajat voisi enää asettaa suomalaisten pankkien kautta panoksia ulkomaisille nettikasinoille. 

Jää nähtäväksi, tuleeko tämä hallituksen ehdotus toteutumaan.

Ainakaan pelaajat eivät siitä pidä ja todennäköisesti pelaaminen ulkomaisilla nettikasinoilla tulee silti jatkumaan erilaisten kikkailujen kautta. 

Asiantuntijat ovat jo kertoneet, että tällaisia maksutapaestoja olisi mahdollista kiertää monella tapaa, sillä rahansiirtotapoja on useita. Onkin mielenkiintoista, mitkä lakiehdotukset tulevat menemään eduskunnassa läpi ja miltä pelaaminen Suomessa tulevaisuudessa näyttää. 

Todennäköisesti tästä aiheesta tullaan vielä keskustelemaan paljon suomalaisessa mediassa. Myöskään eri puolueitten kantoja ei ole asiaan vielä saatu. Tällä hetkellä voimme siis vain odottaa, mihin ratkaisuun eduskunta päätyy.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *